Olkiluoto 4 -hanke valmiina valtioneuvoston periaatepäätöstä varten

9.7.2009

Olkiluodon neljännen laitosyksikön rakentamista koskeva TVO:n periaatepäätöshakemus on valmiina valtioneuvoston käsittelyyn. Kaikki hakemuksesta pyydetyt lausunnot on saatu, ja Eurajoen kunta on antanut hakemuksesta puoltavan lausunnon.

-Hankkeen yhteysviranomaisena toimiva työ- ja elinkeinoministeriö pyysi hakemuksesta lausunnot mm. ympäristöministeriöltä, eräiltä muilta ministeriöiltä sekä Eurajoelta ja sen ympäristökunnilta. Yhteysviranomainen on toimittanut hakemuksesta saadut lausunnot TVO:lle, joka antaa vastineensa niihin elokuun loppuun mennessä. Hankkeemme on näin valmis etenemään valtioneuvoston periaatepäätöskäsittelyyn, kertoo OL4-projektin päällikkö Olli-Pekka Luhta.

Säteilyturvakeskus toteaa alustavassa turvallisuusarviossaan, että kaikki TVO:n esittämät laitosvaihtoehdot voidaan rakentaa suomalaiset turvallisuusvaatimukset täyttäviksi. Edelleen STUK arvioi, että TVO:lla on edellytykset luoda uuden laitosyksikön rakentamista ja käyttöä varten sellainen johtamisjärjestelmä, että turvallisuuden ja laadun hallinta sekä hyvä turvallisuuskulttuuri toteutuvat.

Olli-Pekka Luhta kertoo ministeriöiden lausuntojen olleen yleisesti myönteisiä. Ympäristöministeriö katsoo lausunnossaan Olkiluodon sopivan hyvin mahdollisen uuden ydinvoimalaitoksen sijaintipaikaksi, koska kaikki tarvittavat ydinjätehuoltotoimet ovat tulevaisuudessa tarjolla Olkiluodon saarella. - Näin muun muassa käytetyn ydinpolttoaineen kuljetuksiin liittyvät riskit vähenevät olennaisesti, ympäristöministeriö toteaa. TVO on esittänyt jo periaatepäätöspäätöshakemuksessaan menettelytavat käytetyn polttoaineen loppusijoituksen osalta. Eurajoen kunta on antanut puoltavan lausunnon myös Posiva Oy:n periaatepäätöshakemuksesta, joka koskee loppusijoituslaitoksen laajentamista niin, että sinne voidaan loppusijoittaa Olkiluoto 4:n käytetty polttoaine.

Ympäristöministeriö tuo lausunnossaan esiin tarpeen selvittää merkittävät vaikutukset, jotka saattavat kohdistua laitoksen läheisyydessä sijaitsevan Rauman saariston Natura 2000-alueen luontoarvoihin. TVO on käynnistänyt luonnonsuojelulain mukaisen Natura-arvion tekemisen kesällä 2008. Arvio valmistuu syksyllä 2009.

LISÄTIETOJA:
OL4-projektin päällikkö Olli-Pekka Luhta, puh. 050 444 90 10