OL3:n reaktorirakennus sai katon päälleen

8.9.2009

Olkiluoto 3 -työmaa on edennyt kesän aikana. Viikonlopun aikana reaktorin sisemmän suojarakennuksen teräsvuorauksen ”katto” eli kupoliosa nostettiin paikalleen, ja näin työt jatkuvat katon alla.

Teräsvuorauksen kupolin nosto paikalleen saattoi reaktorirakennuksen tulevaan muotoonsa ja lähes 60 metrin korkeuteen. Kupolin paino on noin 200 tonnia, korkeus 14 metriä ja halkaisija 47 metriä. Kupolin paikalleen hitsaus kestää muutaman viikon, ja sen jälkeen suojarakennus on säätiivis. Työolosuhteet reaktorirakennuksen sisällä muuttuvat olennaisesti paremmiksi, kun päästään työskentelemään katon alla, kertoo OL3:n projektinjohtaja Jouni Silvennoinen.

Loppukesään ajoittuivat myös reaktorirakennuksen polaarinosturin sekä materiaaliluukun suuren ”oven” eli kannen nostot ja paikalleen asentaminen. Polaarinosturin nostokapasiteetti on 320 tonnia. Nosturia käytetään muun muassa reaktorihallin altaita suojaavien betonilaattojen ja reaktoripaineastian kannen sekä paineastian sisäosien nostoissa vuosihuoltojen aikana. Materiaaliluukun kansi on halkaisijaltaan kahdeksanmetrinen, ja luukun kautta reaktorirakennukseen siirretään primääripiirin isot komponentit, kuten reaktoripaineastia ja höyrystimet. Materiaaliluukku on laitosyksikön käydessä suljettuna, ja avataan vain vuosihuoltojen aikana mahdollisia isojen komponenttien siirtoja varten.

Myös turpiinipuolella työt ovat edenneet. Viimeiset merkittävät rakennuskohteet ovat loppusuoralla, ja vähitellen aletaan lähestyä ensimmäisten järjestelmien testausta ja käyttöönottoa.

OL3:n työmaavahvuus on nyt noin 4 300 henkilöä, ja määrä on edelleen kasvamassa. Työmaan aluetulokoulutuksen on käynyt jo yli 15 000 työntekijää. Pelkästään viimeksi kuluneen vuoden aikana OL3:lle on koulutettu yli 5 000 työntekijää.

Korkearesoluutiokuvia mm. teräsvuorauksen kupolin nostosta löytyy TVO:n internet-sivuilta www.tvo.fi - Ajankohtaista - Kuvapankki - OL3 rakennusvaihe.


Lisätietoja:
OL3-projektinjohtaja Jouni Silvennoinen, puh. (02) 8381 4100 
OL3:n viestintäpäällikkö Käthe Sarparanta, puh. (02) 8381 4210.