Posivan ydinpolttoaineen loppusijoitustila on turvallinen ja rajallinen

7.3.2012

Posivan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisu on tähän mennessä yli 30 vuoden tutkimuksen ja yli miljardin euron investoinnin tulos. Tutkitulla ratkaisulla varmistetaan käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus. Posiva sekä yhtiön omistajat Fortum ja TVO ovat turvallisuussyistä rajanneet loppusijoitustilan nykyiseen suunnittelukokoonsa ja tila riittää kattamaan Posivan omistajien tarpeet.

”Ydinvoimateollisuus tekee ydinturvallisuudessa maailmanlaajuisesti mittavaa yhteistyötä koskien laitosten suunnittelua, käyttöä ja jätehuoltoa, ja olemme aktiivisesti mukana tässä yhteistyössä. Tässä hengessä olemme viimeisen kahden vuoden aikana tarjonneet useasti Posivan asiantuntija-apua Fennovoimalle loppusijoitusasioissa. Tämä tarjous on edelleen voimassa”, toteaa Matti Ruotsala, Fortumin Power-divisioonan johtaja ja TVO:n hallituksen varapuheenjohtaja.

”Suomalaisen oman ydinjätehuoltoratkaisun tutkimista ja kehitystyötä on tehty yli 30 vuotta. Tekemiemme laajojen selvitysten perusteella on löydetty tapa, jolla loppusijoitus suomalaiseen peruskallioon on turvallinen. Olkiluodon alueella TVO ja Fortum ovat rajanneet useita teoreettisesti mahdollisia alueita pois nyt tutkitusta loppusijoitusratkaisusta, jotta voimme varmistaa, että koko loppusijoitustila on ydinturvallinen”, sanoo Jarmo Tanhua, TVO:n toimitusjohtaja.

Nykyiseen tutkittuun loppusijoitustilaan mahtuu 12 000 tonnia käytettyä polttoainetta ja se sijaitsee optimaalisessa 420 metrin syvyydessä. Posivalla ei ole tarvetta eikä turvallisuussyistä mahdollisuutta laajentaa loppusijoitustilaa. Tila on suunniteltu ja määritelty Olkiluodon neljän ydinvoimalaitosyksikön ja Loviisan nykyisten ja korvaavan kolmannen voimalaitosyksikön käyttöön.

Loppusijoitustilan on kestettävä sekä maanjäristyksiä että mahdollinen jääkausi varastoinnin pitkäaikaista turvallisuutta vaarantamatta. Nämä olivat keskeisiä varaston sijoittamista ja laajuutta määrittäviä kriteereitä. Turvallisuussyistä yhtiöt eivät myöskään ole valmiita sijoittamaan käytettyä polttoainetta kahteen kerrokseen eivätkä Olkiluodon ydinvoimaloiden tai läheisen asutuksen alle. Näistä samoista syistä myös meren alle sijoittaminen on rajattu pois. Loppusijoituskapseleiden sijoittaminen vaaka- tai pystyasentoon ei vaikuta loppusijoitustilan laajuuteen. Loppusijoitustilan ydinturvallisuusvaatimusten ja laaja-alaisen harkinnan perusteella Posiva ja sen omistajat ovat päätyneet varaston nykyiseen laajuuteen ja sijaintiin.

Fortumin ja TVO:n, kuten kaikkien ydinvoimatoimijoiden, tärkein tehtävä on huolehtia omistamiensa laitosten ydinturvallisuudesta laitosten käytön aikana ja käytön jälkeen. Posivan loppusijoitustila on osa tätä tehtävää. Tila on turvallinen ja maailman johtava käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisu.

Suomalaisen lainsäädännön mukaan jokainen ydinjätehuoltovelvollinen vastaa itse tuottamiensa ydinjätteiden teknisestä loppusijoituksesta ja siitä aiheutuvista kaikista kustannuksista. Fortum ja TVO ovat hoitaneet oman osuutensa ja tähän liittyvät kustannukset kaikkia lain vaatimuksia noudattaen.



Lisätietoja:
Matti Ruotsala, johtaja, Power-divisioona, Fortum Oyj, puh. 010 452 1729
Jarmo Tanhua, toimitusjohtaja, TVO, puh.02 8381 2000