​Käytetyn polttoaineen välivaraston kapasiteetti kaksinkertaistuu

19.4.2013

​Olkiluodon laitosyksiköiden käytetyt polttoaineniput sijoitetaan reaktorista poiston ja reaktorialtaassa säilytyksen jälkeen käytetyn polttoaineen välivarastoon (KPA-varasto). Menossa oleva laajennus kaksinkertaistaa välivaraston säilytyskapasiteetin ja tuo myös uusia turvallisuusominaisuuksia.

– Yksi syy KPA-varaston laajentamiseen on käytetyn polttoaineen määrän lisääntyminen sekä käyviltä laitosyksiköiltä että tulevaisuudessa Olkiluoto 3:lta. Tällä hetkellä polttoainenippuja KPA-varastolla on noin 7 000 kappaletta, toteaa TVO:n rakennustekniikkatoimiston projekti-insinööri Tommi Virtanen.

KPA-varastolta polttoaineniput siirretään aikanaan loppusijoitettaviksi kupari-valurauta-kapseleissa Olkiluotoon rakennettavaan loppusijoitustilaan. Loppusijoituksen on tarkoitus alkaa 2020-luvun alkupuolella.
KPA_netti.jpg

Laajennustyöt etenevät

KPA-varaston laajennustyöt alkoivat kesällä 2010. Nyt käynnissä ovat pinnoitus- ja allasvuoraustyöt sekä prosessi- ja talotekniikka-asennukset. – Projektin mukaiset työt saadaan valmiiksi kesällä 2013. Tämän jälkeen aloitamme käyttöönottovaiheen, ja vuoden 2014 alussa on tarkoitus ottaa laajennusosa virallisesti käyttöön, Virtanen summaa.

Nyt tehtävä laajennus kaksinkertaistaa käytössä olevien polttoainealtaiden kapasiteetin. Lisätilaa rakennukseen tulee 19 000 m3. Laajennuksen yhteydessä nykyisen osan betonirakenteita on saneerattu ja ilmastointi- ja paloilmoitinjärjestelmät on uusittu. Lisäksi koko rakennuksen prosessiautomaatio uusitaan. – Teemme töitä isojen alihankkijoidemme kanssa. Työmaalla on tehty tähän mennessä yli 70 aliurakkaa, jotka kaikki ovat olleet kotimaisten osaajien käsissä. Olemme tehneet erityisesti yhteistyötä länsisuomalaisten yritysten kanssa, joten kotimaisten työntekijöiden osuus on ollut reilusti yli 90 %, Virtanen kiteyttää.

Uudet turvallisuusominaisuudet

Virtasen mukaan KPA-varaston laajennus toteutuu myös erilaisten turvallisuusominaisuuksien suhteen. – Olemme lisänneet lisäjäähdytysveden syöttömahdollisuuksia uusien järjestelmien ja palokaluston avulla. Näin mahdollisessa, mutta erittäin epätodennäköisessä onnettomuustilanteessa, polttoainenippujen jäähdytys toteutuu suunnitellulla tavalla entistä useamman järjestelmän varmistamana. Lisäksi KPA-varaston ympärille rakennetaan korkeat maavallit ulkoisen turvallisuuden vahvistamiseksi.