40 vuotta sitten elokuun 12. päivänä presidentti Kekkonen muurasi Olkiluoto 1:n peruskiven

12.8.2014

​Vuonna 1969 perustetun Teollisuuden Voima Oy:n ensimmäisen ydinvoimalaitosyksikön rakennustyöt aloitettiin vuoden 1974 alussa. Peruskiven muuraukseen päästiin saman vuoden elokuussa, 12.8.

Tasavallan silloisen presidentin Urho Kekkosen johdolla tilaisuuteen osallistui merkittävä joukko kunniavieraita. Paikalle olivat saapuneet eduskunnan puhemies V.J. Sukselainen, kauppa- ja teollisuusministeri Jan-Magnus Jansson sekä ministerit Johannes Virolainen ja Pekka Tarjanne. Lisäksi peruskiven muuraukseen osallistui suomalaisen teollisuuden sekä ruotsalaisen laitostoimittajan Asea-Atomin johtoportaan edustajia.

Olkiluoto 1:n rakennustyön toteutti työmaata varten perustettu rakennuskonsortio, työyhtymä Atomirakennus. Työyhtymään kuului ruotsalainen Skånska Cementgjuteriet, joka vastasi työmaan johtamisesta 50 prosentin omistusosuudellaan. Muut työhön osallistuneet rakennusliikkeet olivat suomalaiset Vesto Oy, Rakennus Oy ja Ruola Oy. Rakennusurakka oli tuolloin Suomen suurimpia, arviolta 150 miljoonaa markkaa eli noin 25 miljoonaa euroa.


Presidentti Urho Kekkonen muurasi Olkiluoto 1-laitosyksikön peruskiven 12.8.1974. Muurausta seurasivat Björn Westerlund (vas.) ja TVO:n silloinen toimitusjohtaja Magnus von Bonsdorff. (Kuva TVO:n arkisto)


Olkiluodon laitosyksiköt maailman huippuluokkaa

Olkiluodosta on kehittynyt kuluneiden vuosikymmenten aikana maailmanlaajuisestikin tunnustettu ydinvoimaosaamisen keskus.

Olkiluodon laitosyksiköiden yli 30-vuotinen käyttöhistoria on ollut suomalaisen sähköntuotannon menestystarina. Yksiköt ovat tuottaneet luotettavasti ja tehokkaasti sähköä suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin ja niiden käyttökertoimet ovat olleet maailman huippuluokkaa.