Sijoittajilla vahva luottamus Teollisuuden Voimaan

5.3.2014

TVO:n 4. maaliskuuta 2014 liikkeeseen laskema 500 miljoonan euron suuruinen joukkovelkakirjalaina ylimerkittiin selvästi. Lainaemissioon osallistui yli 300 sijoittajaa ympäri Eurooppaa.

- Vaikka Olkiluoto 3:n viivästyminen onkin tuonut haasteita, kansainvälisten sijoittajien luottamus TVO:n toimintaan on pysynyt vahvana. Tämä on seurausta TVO:n pitkäjänteisestä ja laadukkaasta toiminnasta toimivilla laitoksillamme. Ne toimivat turvallisesti, luotettavasti ja taloudellisesti. Myös omistajamme ovat vahvasti sitoutuneita yhtiöömme, TVO:n rahoituksesta vastaava johtaja Lauri Piekkari sanoo.

Nyt liikkeeseen lasketun joukkovelkakirjalainan laina-aika on seitsemän vuotta ja kuponkikorko 2,5 prosenttia, mikä on kaikkien aikojen alhaisin korkokuponki TVO:lle. Joukkovelkakirjalaina lasketaan liikkeeseen yhtiön joukkovelkakirjalainaohjelman (EMTN) alla ja sille haetaan listausta Luxemburgin arvopaperipörssiin. Laina on kolmas yhtiön julkinen euromääräinen joukkolaina. TVO on lisäksi laskenut liikkeeseen pienempiä, ns. private placement -lainoja. Tämä laina mukaan lukien EMTN-ohjelman puitteissa on laskettu liikkeeseen lainoja yhteensä noin 2,7 miljardin euron arvosta.

Lainoista saatavat varat käytetään osittain vuonna 2016 erääntyvän joukkovelkakirjalainan jälleenrahoitukseen ja TVO:n yleisiin rahoitustarpeisiin.