Vuosihuollot päättyivät - sähköä virtaa Olkiluodosta taas normaaliin tapaan

9.6.2016

​ Vuoden 2016 vuosihuollot päättyivät torstaina 9. kesäkuuta kello 02.17, kun Olkiluoto 1 -laitosyksikön vuosihuolto saatiin päätökseen. OL1:llä tehtiin tänä vuonna mittavammat huoltotyöt ja OL2:lla oli vuorossa polttoaineenvaihtoseisokki. Vuosihuollot kestivät kuukauden.

Olkiluoto 1:n huoltoseisokin keskeisimmät työt olivat yhden pääkiertopumpun vaihto ja siihen liittyvän taajuusmuuttajan uusinta, neutronivuon kalibrointijärjestelmän uusinta, pienjännitekojeistojen vaihto ja jälkilämmönpoistoon vaikuttavan lämmitysjärjestelmän modernisointi yhdessä osajärjestelmässä. Suojarakennukseen tehtiin myös tiiveyskoe. Töissä oli enimmillään mukana TVO:n oman väen lisäksi noin tuhat ulkopuolista tekijää.

OL2:n vuosihuollossa vaihdettiin polttoainetta ja tehtiin vuosittain toistuvia huoltotöitä. Polttoaineenvaihtoseisokki alkoi toukokuun 8. päivänä ja kesti kymmenen päivän ajan.

Kaikkiaan vuosihuollot kestivät noin viisi vuorokautta ennakoitua pidempään. Aikatauluviivästyksiä aiheuttivat muun muassa säätösauvatoimilaitetöiden viiveet. Muilta osin vuosihuollot sujuivat ennakkosuunnitelmien mukaisesti.

- Olemme onnistuneet vuosien saatossa vuosihuolloissa aina hyvin. Tänä vuonna vuosihuolloissa oli myös haastavia töitä, mutta ne voitettiin hyvällä asenteella mottomme "asenne ratkaisee" mukaisesti. Kiitos tästä kuuluu ensisijaisesti ammattitaitoiselle ja sitoutuneelle väellemme, sähköntuotannon johtaja Mikko Kosonen kertoo.

Olkiluodon ydinvoimalaitosta on modernisoitu vuosien saatossa laajoilla modernisointihankkeilla sekä vuosittain vuorottelevien polttoaineenvaihto- ja huoltoseisokkien avulla. Jokaiselle laitteelle ja komponentille määritettyä huolto- ja vaihtoaikataulua noudatetaan vuosihuollon aikana tarkasti. Hyvällä ennakkosuunnittelulla pyritään estämään turvallisuudelle merkityksellisten laitteiden ja niiden osien vikaantuminen sekä varmistamaan laitosyksiköiden pitkä käyttöikä.

Lisätietoja:
Tuotantojohtaja Mikko Kosonen, puh. 02 8381 2100