Ydinvoimalla tärkeä rooli EU:n uudessa energiamarkkinamallissa

8.6.2016

​Euroopan komission odotetaan julkaisevan tänä ja ensi vuonna lakialoitteita, jotka vaikuttavat energiamarkkinoiden toimintaan sekä ydinvoiman asemaan Euroopassa. TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua pitää tärkeänä, että päästöttömiä teknologioita kohdellaan tasavertaisesti.

iStock_000045782368_web.jpgEU-alueen heikosti toimivat sähkömarkkinat ovat tuttu keskustelunaihe viime vuosilta. Sähkön ylikapasiteetti ja uusiutuvan sähköntuotannon tukimekanismit ovat pudottaneet sähkön markkinahinnan pohjalukemiin, eikä päästökauppa ole toiminut.

Euroopan komissiossa valmistellaan tällä hetkellä uutta sähkömarkkinamallia, joka terveyttäisi markkinoita. Keskeisenä pyrkimyksenä on markkinaehtoisen kilpailun varmistaminen.

Keinoiksi on esitetty tukijärjestelmän karsimista, päästökaupan nostamista tärkeimmäksi ilmastotavoitteiden ohjauskeinoksi ja sääolosuhteista riippuvaisten tuotantomuotojen kompensaatiovelvoitteita.

– Suunta on mielestäni oikea, koska päästökauppa kohtelee päästöttömiä teknologioita tasavertaisesti, toisin kuin tukipolitiikka. Toimivilla markkinoilla on tilaa sekä uusiutuville energianlähteille ja hajautetulle pientuotannolle että säästä riippumatonta perusvoimaa tuottavalle päästöttömälle ydinvoimalle, Jarmo Tanhua sanoo.


Jatka lukemista yhtiölehti Ytimekkäästä osoitteessa: http://www.tvo.fi/digitalpublications/ytimekas1-2016