TVO:n hallitus esittää, ettei nyt haeta rakentamislupaa OL4:lle

13.5.2015

​Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) hallitus esittää koolle kutsuttavalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle, ettei Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikölle haeta rakentamislupaa vuonna 2010 tehdyn periaatepäätöksen voimassaoloaikana.

Esityksen taustalla on Olkiluoto 3 -laitosyksikön valmistumisen viivästyminen. Tässä tilanteessa ei ole mahdollista tehdä Olkiluoto 4 -laitosyksikön rakentamislupahakemukseen tarvittavia merkittäviä päätöksiä periaatepäätöksen nykyisen voimassaolon aikana. Näin ollen valtioneuvoston tekemä ja eduskunnan vahvistama periaatepäätös raukeaisi kesäkuun lopussa 2015.

- Suomessa on edelleen tarve päästöttömän perusvoiman tuotannolle. Olkiluoto 4 on meille tärkeä hanke ja siksi ylläpidämme valmiutta uuden periaatepäätöksen hakemiseksi. Hakemuksen jättämisestä päätetään erikseen, TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo.


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jarmo Tanhua, Teollisuuden Voima Oyj.

Haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa, Teollisuuden Voima Oyj, puh. 040 544 5001.