STUK: Käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitos voidaan rakentaa turvalliseksi

12.2.2015

​Säteilyturvakeskus (STUK) toteaa 11. helmikuuta työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM:lle) toimittamassaan lausunnossa, että Posivan suunnittelema käytetyn ydinpolttoaineen kapselointi- ja loppusijoituslaitos voidaan rakentaa turvalliseksi. Rakentamislupahakemuksen arviointiin käytettiin STUKin mukaan sekä STUKin omia että muita asiantuntijoita koti- ja ulkomailta.

Lausunto tukee Posivan tutkimustuloksia siitä, että käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus pystytään toteuttamaan turvallisesti Eurajoen Olkiluodossa. STUKin turvallisuuslausunnon pohjalta teknisten suunnitelmien tarkentamista voidaan jatkaa ja STUKin esittämät kehityskohteet sisällytetään jatkosuunnitelmiin.

Rakentamisluvan myöntää valtioneuvosto TEMin esityksen pohjalta. STUKin lausunto on merkittävä luvan saamisen kannalta. Ydinenergialain mukaisesti lausuntoja rakentamislupahakemukseen on pyydetty lisäksi ympäristöministeriöltä ja käytännössä monilta muiltakin asianosaisilta.

Eduskunta hyväksyi loppusijoitushankkeen periaatepäätöksen vuonna 2001. Posiva jätti rakentamislupahakemuksen vuoden 2012 lopulla. Hakemusta on täydennetty STUKin esittämien selvityspyyntöjen perusteella.

STUKin tiedote 12.2.2015