ONKALO-näyttely valmistumassa Olkiluotoon

19.11.2013

​Maanalaisesta ONKALO-tutkimustilasta ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta kertova näyttely on valmistumassa Olkiluotoon. Näyttely on sijoitettu matala- ja keskiaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusluolan tutkimusperään.

Joulukuussa avattavassa näyttelyssä on tietoa ONKALOssa meneillään olevista tutkimuksista, joilla varmennetaan Olkiluodon kallioperän soveltuvuus loppusijoitukseen. Näyttelyssä pääsee myös tutustumaan loppusijoituksen vapautumisesteisiin ja testaamaan omia kykyjään loppusijoitustutkimusten moniulotteisessa maailmassa. Tutuksi tulevat lisäksi loppusijoitukseen suunnitellut laitteet ja koneet sekä loppusijoitustilojen rakentaminen tulevaisuudessa.

Voimalaitosjäteluolan 60 metrin syvyydessä sijaitsevassa tutkimusperässä pääsee lisäksi käsitykseen loppusijoituksen mittasuhteista, sillä tilassa on aiemmin tehty muun muassa tunnelin louhintaan ja loppusijoitusreikien poraamiseen liittyviä tutkimuksia. Tilaan on ennen ONKALOn rakentamista porattu tutkimuskäyttöön kolme loppusijoitusreikää sekä louhittu muutaman metrin pätkä loppusijoitustunnelia. Tällä hetkellä tilassa on käynnissä TVO:n ja Fortumin yhteinen betonin pitkäaikaiskestävyystutkimus.

Näyttelyyn pääsee tutustumaan varaamalla opastetun ryhmävierailunOlkiluotoon. Opastettu vierailuohjelma koostuu tervetulokahveista, yhtiön esittelystä, Sähköä uraanista -tiedenäyttelyyn tutustumisesta sekä vierailusta voimalaitosjäteluolaan. Opastettu vierailu kestää noin kolme tuntia.