OL3-ajankohtaista maaliskuussa 2009

23.3.2009

OL3-työmaan vahvuus on tällä hetkellä yli 4 000 työntekijää. Edelleen suurimmat työntekijäryhmät muodostavat puolalaiset ja suomalaiset, joita molempia on noin kolmannes kokonaismäärästä. Tämän vuoden aikana tullaan saavuttamaan työmaavahvuuden huippu eli noin 4 500 henkilöä.

Reaktorilaitoksen asennukset alkavat laajemmin kesällä. Turpiinilaitoksen asennukset ovat menossa ja testit alkavat vuoden 2009 aikana.

Kaikki reaktorilaitoksen isot komponentit ovat työn alla ja loppukokeet ovat alkamassa. Reaktoripaineastia on valmis ja se saapui Olkiluotoon tammikuun alussa, paineastia on varastoituna OL3-työmaalla. Reaktorin suojarakennuksen teräsvuorauksen viimeinen rengasosa on nostettu paikoilleen. 

Turpiinilaitoksen putkistoasennukset ovat meneillään. Turpiinit, generaattori ja magnetointikone on asennettu. Kolme yksivaiheista muuntajaa, joista koostuu OL3:n päämuuntaja, saapuivat Olkiluotoon tammikuussa.

Betonia on tällä hetkellä valettu yhteensä noin 200 000 kuutiometriä.

Työmaalla on jatkuvasti kiinnitetty huomiota turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Työturvallisuusindeksi on pysynyt hyvällä tasolla ja nolla tapaturmaa -tavoite pyritään edelleen saavuttamaan.