Pari litraa kevyttä polttoöljyä valui mereen OL3-työmaalta

17.4.2009

Olkiluoto 3:n työmaa-alueen yhdestä sadevesiviemärin poistoputkesta havaittiin 8.4. valuvan mereen öljynsekaista vettä. TVO:n palokunta tulppasi putken, asensi rantapoukamaan öljypuomin ja imeytysmakkaraa rannoille.

Palokunta on seurannut tilannetta. Laajimmillaan öljyä havaittiin noin 150 m2:n alueella. Alue on pienentynyt koko ajan mm. öljyn haihtumisen vuoksi.

Mereen valuneen kevyen polttoöljyn määrän on todettu olevan vähäinen, alle kaksi litraa.

Tällä hetkellä meressä on öljyä puomeilla rajatun alueen sisällä enää joitakin pieniä hajanaisia lauttoja. Öljypuomi pidetään paikallaan vielä ainakin viikonlopun ajan. Öljyvuodon syyn selvittäminen jatkuu.

Öljyvuodon aiheuttama ympäristövaikutus on erittäin vähäinen.