YMPÄRISTÖJOHTAMINEN

Toimintaa ohjataan kansainvälisen ISO 14001 -standardin mukaan sertifioidun ympäristöasioiden hallintajärjestelmän avulla, johon on yhdistetty myös energiatehokkuusjärjestelmä.
Järjestelmä on EMAS-rekisteröity ja sen tavoitteena on jatkuva parantaminen ja ympäristönsuojelun tason nostaminen. TVO on tunnistanut toimintansa ympäristönäkökohdat ja arvioinut niistä 7 merkittäviksi. Ympäristö- ja energianäkökohtien merkittävyyttä arvioidaan lakisääteisten vaatimusten ja luvanvaraisuuden perusteella sekä huomioimalla vaikutuksen suuruus, todennäköisyys ja vakavuus. Myös sidosryhmät ja omat vaikutusmahdollisuudet vaikuttavat arviointiin.

Merkittäville ympäristönäkökohdille on asetettu pitkän tähtäimen päämäärät, joille yhtiön johto vahvistaa vuosittain tavoitteet. Eri organisaatioyksiköiden asiantuntijoista koostuva ympäristöryhmä seuraa tavoitteiden toteumatilannetta säännöllisesti noin kahden kuukauden välein. Ryhmän kokouksissa käydään läpi myös mahdolliset ympäristöpoikkeamat ja -havainnot sekä ajankohtaiset viranomais- ja muut ympäristöasiat. Ryhmä toimii asiantuntijana, neuvonantajana ja tiedonvälittäjänä ympäristöasioissa. Vuonna 2016 kehittämisen painopiste oli materiaalitehokkuus sekä jätehuolto ja siihen liittyvä raportointi. Ympäristöohjelman tavoitteiden toteuma kokonaisuudessaan on esitetty kohdassa Ympäristöohjelman tulokset .

Ympäristöasioiden hallintajärjestelmän toimivuutta arvioidaan johdon katselmuksessa puolivuosittain. Tarvittaessa tavoitteiden saavuttamiseksi määritellään korjaavia toimenpiteitä. TVO tunnistaa toimintaa koskevat lakisääteiset ja muut vaatimukset ja seuraa niissä tapahtuvia muutoksia järjestelmällisesti. Myös näiden vaatimusten täyttymistä arvioidaan johdon katselmusten yhteydessä. Lisäksi toimintaa arvioidaan säännöllisesti sekä oman organisaation että ulkoisten arvioijien toimesta auditoinneilla.

Ympäristöasioiden jatkuvaa hallintaa

Yhtiötason politiikoissa vahvistettujen ympäristöpäämäärien saavuttamiseksi ja merkittävien ympäristönäkökohtien hallinnan tehostamiseksi on laadittu ympäristöohjelma vuosille 2016–2018. Vuodelle 2017 asetetut tavoitteet jatkavat vahvaa sitoutumista kestävään kehitykseen ja pohjautuvat edellisen vuoden tavoitteisiin, joihin on lisätty jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti uusia toimenpiteitä. Pitkäjänteistä työtä jatketaan esimerkiksi radioaktiivisten päästöjen ja jäähdytysveden lämpökuorman hallinnassa. Uutena tavoitteena on Olkiluoto-integraatio ympäristönäkökulmasta eli TVO-konsernin yhteisten menettelyiden käyttöönotto ja jalkauttaminen (TVO, Posiva Oy). Tavoite kaatopaikkajätteen vähentämisestä jatkuu edelleen. Henkilöstön tietoisuutta oman työn ympäristönäkökohdista ja niihin liittyvistä riskeistä lisätään tietoiskujen, kampanjoiden ja koulutuksen avulla.

Merkittävät ympäristö- ja energianäkökohdat ja niihin liittyvät pitkän tähtäimen päämäärät ja tavoitteet vuosille 2016-2018

Merkittävät ympäristönäkökohdatPäämäärät ja tavoitteet
1. Jäähdytysveden aiheuttama lämpökuorma mereen1. Ympäristökuormituksen hallinta

Lämpötilamittaukset merialueella
- Jatketaan omaehtoista lämpötilamittausta merialueella

Ympäristöriskienhallinnan kehittäminen
- Riskienarviointien toteuttaminen työturvallisuusorganisaation toteuttamien TTT-riskien arviointien yhteydessä tarkemmin analysoitavissa kohteissa
- Kohteissa työskentelevien henkilöiden koulutus ympäristöriskienarviointeihin

OL3-rakennustyömaan ympäristöasioiden hallinta
- OL3-rakennustyömaan ympäristösuunnitelman päivittäminen käyttöönottovaiheeseen

Optimoitu ja hallittu ympäristökuormitus kemikaalien käytössä
-Runkopolyypin torjuntaa käytettävän NaClO:n syötön optimointi OL1- ja OL2-laitosyksiköillä sekä sen käytön suunnittelu OL3-laitosyksiköllä

Ylläpitotavoite: Jäähdytysveden lämpökuorman hallinta

2. Kestävä maankäyttö
3. Toiminnassa syntyvä käytetty polttoaine
2. Materiaali- ja energiatehokkuuden tehostaminen sekä kestävä maankäyttö

Energiatehokkuustoimien ja -järjestelmän kehittäminen
- Toteutetaan energiatehokkuuden tehostamissuunnitelmaan suunnitellut toimenpiteet

Luonnon monimuotoisuuden tiedostaminen
- Olkiluodon alueen luonnon monimuotoisuutta kuvaavien tunnuslukujen seuranta

Kaatopaikkajätteen määrä alle 9,5 %:a kokonaisjätteen määrästä
- Jätteiden lajittelukoulutusten järjestäminen
- Lajitteluopasteiden päivittäminen

Matala- ja keskiaktiivisten jätteiden määrän vähentäminen
- Oman ja vuosihuoltohenkilöstön koulutus valvonta-alueelle tuotavien jätteiden vähentämiseksi

Henkilöstön työtavoista aiheutuvien ympäristövaikutusten ja kustannusten vähentäminen
- Ympäristökoulutuksen uudistaminen
- ympäristöasioista viestiminen viestintäsuunnitelman mukaisesti

Ylläpitotavoite: Olkiluodon maankäytön kestävä kehitys ja infrastruktuurin rakentaminen huomioiden TVO-konsenin liiketoiminnalliset tarpeet

4. Tuote- ja palvelutoimittajien valinta
5. Vaarallisten ja haitallisten aineiden varastointi ja käsittely
3. Toimittajien ympäristövastuullisuus

Yhteistyökumppaneiden ympäristöasioiden hallinnan ohjaus ja seuranta
- Olkiluodossa jatkuvasti työskentelevien yhteistyökumppanien kanssa laaditaan ympäristö- ja vastuullisuussuunnitelmat
- Toimittaja-arviointimenettelyn kehittäminen ympäristö- ja vastuullisuusasioissa
- Ympäristöauditointien toteuttaminen

6. Merkittävä radioaktiivinen päästö ympäristöön onnettomuustilanteessa
7. Radioaktiiviset päästöt ilmaan poikkeavassa tilanteessa
4. Voimalaitokselta peräisin olevan radioaktiivisuuden eristäminen elollisesta luonnosta

Prosessin puhtauden varmistaminen, nolla irto-osapoikkeamaa
- Tietoisuuden lisääminen irto-osariskeistä ja kannustaminen havainnointiin ja ilmoittamiseen
- Opastus ja koulutus irto-osasuojainten käytössä

Ylläpitotavoitteet:
- Radioaktiivisten ilmapäästöjen pitäminen selvästi viranomaisrajoja alhaisempina
- Radioaktiivisten vesipäästöjen pitäminen selvästi viranomaisrajoja alhaisempina
- Ydinturvallisuusriskin hallinta

Ennakoinnilla parempaa ympäristöturvallisuutta

Vuonna 2016 Olkiluodon ydinvoimalaitoksen alueella ei tapahtunut yhtään merkittävää ympäristövahinkoa tai -poikkeamaa. Vähäisiä ympäristövahinkoja tapahtui kolme. Kaikki olivat vaikutuksiltaan vähäisiä öljyvuotoja rikkoutuneiden laitteista joko sisätiloihin tai maaperään. Öljyt saatiin kerättyä kokonaisuudessaan talteen, ja vuodontorjuntamateriaalit toimitettiin asiamukaisesti jatkokäsittelyyn. Toiminta oli ympäristölupien mukaista lukuun ottamatta saniteettijätevedenpuhdistamon yhden tarkkailukerran biologisen hapenkulutuksen puhdistustehon raja-arvon lievää alittumista. Puhdistustehon raja-arvot vuosikeskiarvolle kuitenkin saavutettiin.

TVO:lla käytetään ennakoivaa turvallisuushavainnointia ympäristövahinkojen ennaltaehkäisemiseksi, koska vain tunnistettuja riskejä voidaan hallita. Ympäristöön ja energiatehokkuuteen liittyvien havaintojen tavoitteeksi asetettiin 60 havaintoa vuoden 2016 aikana. Tavoite saavutettiin reippaasti 100 tehdyllä havainnolla. Turvallisuushavainnot liittyivät muun muassa jätteiden käsittelyyn, kemikaalien hallintaan, energiatehokkuuteen sekä rikkoutuneisiin työkoneisiin. Kaikkia tehtyjä turvallisuushavaintoja seurataan, ja epäkohdat korjataan välittömästi vahinkojen ehkäisemiseksi. Ympäristöviranomaiselle ilmoitetaan kaikista merkittävistä ympäristöpoikkeamista ja -tapahtumista.

Aktiivista sidosryhmäviestintää

Sidosryhmät ovat ympäristövastuullisen toiminnan kannalta merkittävässä roolissa. Olkiluodon vierailukeskuksessa käy vuosittain noin 13 000 vierailijaa, joille kerrotaan avoimesti TVO:n toiminnasta ja vastataan esille tuleviin kysymyksiin. TVO osallistuu vuosittain myös erilaisiin tapahtumiin ja messuille sekä järjestää lähikunnissa torikahvitapahtumia, joissa voi vaihtaa kuulumisia yhtiön edustajien kanssa. Näiden lisäksi on mahdollista lähettää palautetta tai kysymyksiä TVO:n Internet-sivujen kautta. TVO vastaa kaikkiin yhteystiedoilla varustettuihin yhteydenottoihin. Vuonna 2016 TVO ei saanut ulkoisia huolenilmaisuja.

Myös aloitetoiminta tukee sidosryhmien osallistumista TVO:n ympäristöasioiden hallintaan. Aloitteita tehtiin vuonna 2016 yhteensä 118, ja niitä palkittiin 34. Osa palkituista aloitteista oli tehty jo aiempina vuosina. Aloitteista osa liittyi toiminnan ympäristövaikutusten vähentämiseen tai energiatehokkuuden parantamiseen joko suoraan tai välillisesti.